Lidl luopuu pelikoneista
Viime viikolla Lidliltä kuultiin yllättävä uutinen – kauppaketju nimittäin päätti poistaa Veikkauksen pelikoneet kaupoistaan. Pelikoneet tullaan poistamaan Lidl-myymälöistä kesällä 2021. Tämän tarkempi ajankohta ei ole vielä tiedossa.
Lidl on ensimmäinen valtakunnallinen kauppaketju, joka on tehnyt tällaisen päätöksen. K- ja S-ketjujen kaupoissa peliautomaatteja pääsee siis edelleen pelaamaan, eivätkä ne ainakaan toistaiseksi suunnittele pelikoneiden poistamista myymälöistään.
Pelikoneiden poiston syynä on Lidlin mukaan yksinkertaisesti vastuullisuus. Kauppaketju haluaa toimia tällä saralla esikuvana muille kauppaketjuille.
Lidlille miljoonien eurojen menetys
Peliautomaatteja löytyy Lidlin myymälöistä yhteensä noin 250 kappaletta. Automaattien poiston myötä Lidl tulee menettämään niistä saatavat provisiot, jotka ovat olleet vuositasolla jopa miljoonia euroja. Lidlillä ollaan kuitenkin valmiita tähän menetykseen, sillä kauppaketju haluaa näyttäytyä vastuullisten valintojen kannattajana.
Lidlin päätös on yllättänyt niin suomalaiset rahapelaajat kuin Veikkauksenkin. Veikkauksen vastuullisuusjohtaja Jarmo Kumpulainen kertoi STT:lle yhteistyön päättymisen olevan harmi, muttei kuitenkaan merkittävä takaisku. Lidl-myymälöistä löytyvät noin 250 pelikonetta vastaavat nimittäin vain muutamaa prosenttia yrityksen kaikista hajasijoitetuista pelikoneista.
Hajasijoitettuja peliautomaatteja löytyy tällä hetkellä kioskeilta, kaupoista, liikenneasemilta ja ravintoloista 10 500 kappaletta. Aiemmin pelikoneita löytyi 18 500, mutta vuoden 2020 aikana pelikoneiden määrää vähennettiin 40 prosentilla.
Veikkaus ei ole toistaiseksi vielä tehnyt suunnitelmia liittyen siihen, millä tavalla Lidlin päätös tulee vaikuttamaan pelikoneiden kokonaismäärään. Eli toistaiseksi ei tiedetä, tullaanko poistuvat noin 250 pelikonetta korvaamaan uusilla automaateilla, vai jääkö pelikoneiden määrä pysyvästi vähäisemmäksi.
Päätös herättänyt keskustelua
Lidlin päätös on herättänyt paljon keskustelua niin mediassa kuin rahapelaajien keskuudessakin. Etenkin moni peliongelmainen on ollut tyytyväinen siitä, että jatkossa heidän on mahdollista löytää kauppoja, joissa pelikoneisiin ei törmää.
Lidlin toimitusjohtaja Nicholas Pennanen on myös sitä mieltä, että kaupoista löytyvillä pelikoneilla on osuutensa peliongelmiin. Hänen mukaansa Lidl haluaa toimia esikuvana muille kaupoille poistamalla pelikoneet myymälöistään, mutta viime kädessä jokaisen kaupan ja ketjun on päätettävä kantansa asiaan itse.
Eikä pelikoneiden pitäminen kaupoissa loppujen lopuksi ole aivan vaivatonta, vaikka ne rutkasti lisätuloja tuovatkin. Peliautomaattien puhtaanapitoon sekä tuottojen tilittämiseen on käytettävä aikaa. Lisäksi henkilökunnan tulee jatkuvasti valvoa pelikoneita muun muassa alaikäisten pelaajien varalta. Pennasen mukaan Lidl pystyy jatkossa käyttämään säästyvän ajan asiakaskokemuksen kehittämiseen.
Pelikoneet pysyvät K- ja S-ryhmän kaupoissa
Vaikka Lidl luopuu pelikoneista, K- ja S-ryhmä eivät ainakaan toistaiseksi suunnittele pelikoneiden poistamista myymälöistään. K-marketketjun operatiivinen johtaja Teemu Naumanen koki näkevänsä peliautomaatit ja muut Veikkauksen pelit osana heidän palvelukokonaisuuttaan. Hän ei halunnut kommentoida pelikoneista saatavien tuottojen suuruutta sen tarkemmin, mutta mainitsi rahapelien olevan merkittävä tulo etenkin pienemmille kaupoille ja huoltoasemille.
Naumanen kertoo Keskon kuitenkin olevan mukana vastuullisen pelaamisen tukemisessa, ja kokee peleissä hiljattain käyttöön otetun tunnistautumisen olevan hyvä asia. Pelikoneita myös vähennettiin K-ryhmän kaupoissa edellisvuonna 40 prosenttia.
Vielä ei tiedetä täysin, millä tavoin tunnistautuminen tulee vaikuttamaan pelaajamääriin tai pelaajien käytökseen. Tunnistautuminen pelikoneilla tuli nimittäin pakolliseksi vasta tammikuussa 2021, eli peliautomaattien ollessa suljettuna. Vasta pelikoneiden auettua tullaan näkemään auttaako tunnistautuminen esimerkiksi vähentämään ongelmapelaamista, kuten Veikkaus toivoo.
Antti Määttä, Keskimaan toimitusjohtaja, taas perustelee pelikoneiden säilyttämistä kaupoissa sillä, että rahapeleistä kertyneillä tuotoilla tehdään myös hyvää. Hän kokee outona sen, että vaikka rahapelit ovat valtiovallan hyväksymiä, nyt kauppojen koetaankin yhtäkkiä olevan vastuussa ja tekevän päätöksiä asiaan liittyen.
Määtän mukaan Keskimaa ei ole riippuvainen pelikoneista syntyvistä tuotoista, vaan pärjäisi myös ilman niitä. Toki pienemille kaupoille rahapeleistä saatavat tulot ovat K-ryhmänkin kohdalla tärkeitä.
Veikkauksen tuotot romahtivat vuonna 2020
Hiljattain uutisoimme siitä, mitkä ovat olleet Veikkauksen pelikoneiden sulun vaikutukset. Pelikoneethan ovat tosiaan olleet koronan vuoksi pois käytöstä jo pidemmän aikaa viruksen leviämisen estämiseksi. Tämän vuoksi Veikkauksen fyysisten pelien tuotot laskivat vuoden 2020 aikana hurjat 40 prosenttia. Samalla kuitenkin Veikkauksen nettipelien tuotot nousivat alle 2 prosenttia.
Osittain tähän on syynä se, että nettipelien ja fyysisten rahapelien kohderyhmät ovat täysin erilaiset. Toisena syynä taas on se, että yhä useampi pelaaja on siirtynyt Veikkauksen peleistä ulkomaisten nettikasinoiden tarjoamiin peleihin. Viime vuoden aikana ulkomailta käsin toimivien nettikasinoiden käyttö lisääntyikin suomalaisten pelaajien keskuudessa parilla prosentilla.
Veikkauksen tulevaisuus ei siis tällä hetkellä näytä hurjan valoisalta – ensin tuotot romahtavat pelikoneiden sulun myötä ja nyt peliautomaatit vielä poistetaan Lidl-myymälöistä kokonaan. Vaikka muut myymälät eivät ainakaan vielä suunnittele pelikoneiden poistamista, vain tulevaisuus näyttää, mitä tulee tapahtumaan.
Tarvitaanko pelikoneita kauppoihin?
Kaupoista löytyvät pelikoneet ovat monelle hauskaa ajanvietettä, johon käytetään taskun pohjalle pyörimään jääneet kolikot. Osalla pelaajista pelaaminen taas karkaa käsistä, ja tällaiset pelaajat voivat kokea ikävänä sen, ettei juuri missään voi käydä ostoksilla törmäämättä peliautomaatteihin. Tänä kesänä tämä tilanne tulee kuitenkin muuttumaan, ja ainakin Lidl-myymälöissä voi jatkossa asioida näkemättä pelikoneita.
Tulisiko useammankin kauppaketjun sitten luopua peliautomaateista? Mielipiteet tästä vaihtelevat. Se on kuitenkin selvää, että koronasulun aikana moni pelaajista on huomannut pelikoneiden kiinni ollessa pärjäävänsä mainiosti ilman niitäkin. Nähtäväksi jää, onko peliautomaattien suosio enää siis ennallaan niiden auetessa. Toki osa pelaajista palaa varmasti pelikoneiden pariin innolla, mutta osa taas on ehkäpä jättänyt rahapelaamisen kokonaan tai valinnut uudeksi pelipaikakseen nettikasinot.
Jopa Lidlin toimitusjohtaja Nicholas Pennanen kertoi kaupan saaman palautteen osoittavan sen, että suuri osa suomalaisista ei pidä peliautomaatteja välttämättömänä palveluna kaupoissa. Näin on antanut ymmärtää myös viime aikoina käyty julkinen keskustelu.
Ei siis ole täysin kaukaa haettu ajatus, että pelikoneet tultaisi joskus tulevaisuudessa ehkä poistamaan kaupoista, kioskeista, ravintoloista ja huoltoasemilta täysin. Tai ainakin automaattien määrä tulee huomattavasti vähenemään – ja näinhän on jo käynytkin. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, ottaako joku muukin kauppaketju mallia Lidlistä.